Orapihlaja-aita on yksi yleisimmistä pensasaidoista, jonka tunnistaa helposti sen piikikkäistä oksista. Orapihlaja-aitoja näkee usein kotitalouksien ja taloyhtiöiden pihoilla rajan jakajina. Orapihlaja-aita on kaunis ja helppohoitoinen, kun siitä pidetään säännöllisesti huolta. Hyvin hoidettuja orapihlaja-aitoja näkee yleensä muotoon leikattuina. Tässä blogitekstissä kerromme sinulle, milloin orapihlaja-aidan leikkaus tulisi tehdä ja miten se tehdään. Tarjoamme sinulle myös helpon tavan ulkoistaa työ Uudenmaan alueella!

Milloin orapihlaja-aita leikataan?
Orapihlaja-aita leikataan joko varhain keväällä tai kesällä, mieluiten syyskuuhun mennessä. Nuori orapihlaja-aita voi olla järkevää leikata jopa kahdesti vuodessa, jolloin ensimmäinen leikkuu tehdään keväällä ja toinen kesän loppupuolella. Täysikasvuista orapihlaja-aitaa ei tarvitse leikata, kuin kerran vuodessa! Muotoon leikkauksen ja vuosikasvun lyhennyksen voit tehdä tai tilata esimerkiksi heinäkuussa. Jos aikeissa on leikata orapihlaja-aita kokonaan alas eli tehdä niin sanottu uudistusleikkuu, tulisi tämä tehdä keväällä ennen orapihlajan silmujen puhkeamista. Tällainen toimenpide voisi olla aidalle järkevä esimerkiksi silloin, kun aita on vanha ja päässyt huonokuntoiseksi.
Miten orapihlaja-aita leikataan?
Orapihlaja-aidan leikkuuseen tarvitset hyvän pensasleikkurin ja tikkaat tai jonkin muun tukevan korokkeen, kuten telineen. Lisäksi leikkuujätteiden käsittelyä auttaa harava sekä kuomullinen peräkärry. Orapihlaja-aidan leikkuu aloitetaan sivuosista ja tämän jälkeen siirrytään aidan yläosaan. Paras tapa leikata sivuosa on pensasleikkurilla alhaalta ylös menevillä pitkillä vedoilla. Yläosan voi leikata samankaltaisesti sivuttaisilla pitkillä liikkeillä. Mikäli kyseessä on nuori aita, leikatessa kannattaa jättää sivuille ainakin muutama sentti uutta kasvustoa ja yläosaan (latvaan) noin kymmenen senttiä tai jopa enemmän. Aita olisi hyvä leikata myös niin, että sen yläosa on kapeampi kuin alaosa, jotta aita pysyy tuuheana myös alhaalta. Aina se ei ole mahdollista, mutta tämä on hyvä pitää muistisääntönä ja ottaa huomioon jo varhaisessa vaiheessa, kun orapihlaja-aidan leikkuuseen ryhdytään.
Kun lähtee leikkaamaan yläosaa, kannattaa tarkastella, pysyykö aidan korkeus tasaisena. Leikkuukorkeus jää helposti huomioimatta, jos leikkuusta ei ole aiempaa kokemusta. Tällöin seurauksena on usein epätasainen aita, mikä ei näytä välttämättä kovin hyvältä. Voit käyttää leikatessa apuna merkkinarua, jonka vedät aidan päästä päähän halutulle korkeudelle (aloittelijalle erinomainen kikka leikkaamisen opetteluun). Lisäksi voit käyttää leikkuujäljen siistimiseen oksasaksia (harvemmin kuitenkaan tarvetta, jos käytössä on hyvä pensasleikkuri). Muista lopuksi vielä haravoida piikikkäät oksat pois pihalta ja ojista, jotta piikit eivät satuta esimerkiksi eläimiä tai puhko autojen renkaita. Vie leikkuujäte peräkärryllä kaatopaikalle. Me Luminurtsilla käytämme usein orapihlaja-aidan jätteiden poisviemiseksi Järvenpään Kiertokapula nimistä kaatopaikkaa tai HSY: n sorttiasemia.
Orapihlaja-aidan leikkaus hinta?
Tarjous orapihlaja-aidan leikkuusta on helpointa antaa, kun kohteesta saa kuvat tai sen näkee livenä ja jos tarjouspyyntöön on selkeästi kerrottu aidan mitat. Me Luminurtsilla leikkaamme orapihlaja-aidat tuntiveloituksella tai erikseen sovitulla urakkahinnalla. Tuntihinnalla tehdyistä töistä voimme aina asiakkaan halutessa antaa työaika-arvion. Kysy tätä tarjouspyynnön yhteydessä!
Lopulliseen orapihlaja-aidan leikkuun hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat mm. aidan pituus, leveys, korkeus ja mahdollisen jätteiden poisviennin tarve. Lisäksi yhtenä vaikuttavana tekijänä on työn luonne. Yleisimmät: orapihlaja-aidan alasleikkaus ja orapihlaja-aidan vuosikasvun muotoon leikkaus. Kerro nämä kaikki tiedot tarjouspyyntölomakkeella mahdollisimman tarkasti, niin tarjouspyynnön antamisesta tulee helppoa. Hoidamme kaikki pihatyöt omalla ammattikalustollamme niin omakotitaloille, taloyhtiöille kuin yrityksillekin. Käytämme tällä hetkellä leikkauksiin pääsääntöisesti STIHL-kombikoneita tai hiljaisempaa työtä vaativiin kohteisiin akkupensasleikkureita. Mikäli orapihlaja-aita on ylikasvanut ja pelkkä pensasleikkuri ei enää tepsi paksuihin runkoihin, hoidamme leikkaukset polttomoottorisella oksasahalla, johon on saatavilla teleskooppivarsi. Leikkuujätteet viemme pois isolla kuomullisella peräkärryllä!
